ti 18. lokakuuta 2022 07.15.00
Autokannan sähköistyminen on lisääntynyt parin viimeisen vuoden aikana ja sähköpyöriäkin näkee katukuvassa entistä enemmän. Moni on päivittänyt bensamoottorilla kulkevan autonsa sähköiseen versioon ja pyöränsä sähköavusteiseksi.
Autoilun ja pyöräilyn sähköistyminen on tuonut mukanaan uusia tarpeita Renorin kiinteistöissä. Moni sähköautoilee tai -pyöräilee töihin.
Renor kehittääkin aktiivisesti kiinteistöjään ja ottaa huomioon asiakkaidensa tarpeita uudistuvassa maailmassa. Renorin kiinteistöistä löytyy sähköautoille latauspistokkeita ja säilytystiloja pyörille.
Perheelle sähköauto
Keijo Karjalaisella on ollut sähköauto käytössä parin vuoden ajan. Karjalainen asuu perheineen Lahdessa ja työskentelee Lahden Askonalueella sijaitsevassa Sympassa strategiajohtajana.
Karjalainen osti ensimmäisen sähköautonsa kaksi vuotta sitten, kun edessä oli auton vaihto. Alun perin hän mietti voisiko päästä kokonaan autosta eroon. Lopulta perhe päätyi sähköautoon. Sähköauto tuntui parhaalle ratkaisulle, sillä jonkinlaisen auton perhe tarvitsi joka tapauksessa.
– Kaksi vuotta sitten sähköauto oli vielä harvinaisuus, mutta nyt sähköautoilu on lisääntynyt huimasti, Karjalainen pohtii. Perhe on ollut tyytyväinen ratkaisuun ja sähköauto on toiminut hyvin.
Karjalainen kertoo pitävänsä siitä, kun sähköautoa ei tarvitse mennä tankkaamaan bensa-asemalle. Auton lataaminen onnistuu helposti kotona. Tämä on helpottanut arkea. Lisäksi auton kulut piiloutuvat sähkölaskuun.
Viisihenkisen perheen yhteisillä reissuilla sähköautoilu vaatii hieman enemmän etukäteissuunnittelua kuin mihin perhe oli tottunut aiemmin.
– Mutta kaikki on toiminut mutkattomasti, kun vaan hieman etukäteen miettii reittejä ja taukopaikkoja, Karjalainen summaa.
Sähköautoilun lisääntymisen myötä sähköauton käyttö on helpottunut ja kehittynyt.
– Latauspisteitä on tullut lisää autojen sekä käyttäjien myötä, Keijo Karjalainen lisää.
Sähköllä töihin tai palaveriin
Renor on lisännyt kiinteistöihinsä sähköautojen latauspaikkoja, joten auton lataaminen työpäivän aikana käy kätevästi. Karjalainen kertoo, että latauspistokkeita sekä tilaa löytyy hyvin. Hän kuitenkin heittää ilmoille pari kehitysehdotusta Renorille.
– Toiveena olisi vieraspaikka, jotta myös yrityksen vieraat saisivat helpommin autonsa lataukseen Renorin kiinteistössä.
Karjalaisen mukaan sähköauton rekisteröiminen Renorin järjestelmään voisi toimia yksinkertaisemmin. Satunnaisempi käyttö olisi hyvä ottaa huomioon siten, että lataus olisi helpompaa.
Kiitosta kuitenkin tulee Renorille siitä, että Renor haluaa selkeästi olla kehityksessä mukana. On hienoa, että Renor kehittää kiinteistöjään ja niiden käyttötarpeita, Keijo Karjalainen sanoo.
– Voi luottaa siihen, että asiat menevät eteenpäin, ja että kiinteistöjä, tiloja ja palveluja uusitaan tarpeen mukaan.
Kuvassa vasemmalla Sympan strategiajohtaja Keijo Karjalainen ja oikealla Provincian toimitusjohtaja Anna-Kaisa Packalén.
Työmatkat sähköpyöräillen
Lahdessa Renorin kiinteistössä toimii myös Provincia. Provincia kannustaa työntekijöitään taittamaan työmatkat pyöräillen.
– Meillä on käytössä työsuhde-etuna sähköpyörä tai tavallinen polkupyörä, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Anna-Kaisa Packalén.
Työntekijä saa veroetua, kun hankkii työsuhdepyörän työmatka-ajoja varten.
Packalén aloitti työskentelyn Provincialla keväällä 2021 ja ensitöikseen hän esitti työsuhdepyöräetua. Etu otettiinkin yrityksessä pian käyttöön.
– Etu on otettu todella hyvin ja ilahtuneina vastaan, Packalén kertoo.
– Veroedun lisäksi tästä saa ennen kaikkea jaksamista työhön ja arkeen. Uskon vakaasti, että työmatkaliikunta kantaa pitkälle niin työssä kuin vapaa-ajalla.
Provincialta löytyy useita ahkeria työmatkansa sähköpyörällä taittavia. Yritys on huomioinut tiloissaan työmatkaliikunnan siten, että tiloista löytyy hyvät suihkutilat.
Intohimona pyöräily
Packalénille pyöräily on hyvin tuttu laji, sillä hän on omien sanojensa mukaan himopyöräilijä. Packalén pyöräilee paljon vapaa-ajallaan niin maanteillä kuin metsäpoluilla.
Sähköpyörää hän on kokeillut, mutta ei vielä omista sellaista. Packalén puhuu paljon sekä tavallisen että sähköpyöräilyn puolesta.
– Kannustan liikkumaan työmatkoilla ja vapaa-ajalla. Pyöräily on loistava tapa pitää itseään kunnossa. Samalla tulee huolehdittua mielen kunnossa pitämisestä, Packalén sanoo.
– Tietotyö kuormittaa paljon aivoja, joten raikkaassa ulkoilmassa liikkuminen tuo tärkeitä palautumishetkiä sekä kasvattaa arjen voimavaroja.
Sähköpyöräily laiskottelua?
Aktiivipyöräilijänä Packalén vakuuttaa, että myös sähköpyöräily on täyttä urheilua. Sähköpyörän etuna on se, että jokainen voi oman kuntonsa ja halunsa mukaan keventää pyöräilyään.
– Sähköpyöräily on saavutettavampaa useammalle kuin tavallinen pyöräily, Packalén lisää.
–Lisäksi jos työmatkoilla ei halua viilettää hikihatussa, vastusta keventämällä pyöräily kevenee.
Sähköpyöräily lisää ja osaltaan myös kannustaa ulkoilemaan, sillä me nykyihmiset vietämme liialti aikaamme vain sisätiloissa. Tarvitsemme ulkoilua sisällä vietetyn ajan vastapainoksi.
Packalén korostaa, että etenkin tietotyössä ulkoilu ja liikunta korostuvat työssä parempana jaksamisena. Työnantajana työntekijöiden hyvinvointi kiinnostaa, joten hän kannustaa aktiivisesti henkilöstä hyödyntämään pyöräetua.
– Tämä antaa myös työnantajalle etua työnantajamarkkinoilla.
Jaksamista arkeen pyöräilystä
Packalén kertoo itse tarvitsevansa pyöräilyä ja ulkoilua työn vastapainoksi. Pyöräily on hänelle keino palautua.
– Pyöräily on sekä keholle että mielelle mitä parhainta terapiaa.
Haastattelua edeltävänä iltana Packalén oli hypännyt pyöränsä selkään ja viilettänyt metsässä 25 kilometrin pituisen lenkin.
– Tämä lenkki palautti hymyn huulille työpäivän jälkeen, Packalén kertoo hymyillen.
Kehittyvä pyöräilykulttuuri
Aktiivipyöräilijänä Anna-Kaisa Packalén jaksaa puhua pyöräilystä loistavana tapana pitää sekä kehoa että mieltä kunnossa. Hän sanoo Suomen tulevan hieman jälkijunassa pyöräilymaana, etenkin jos vertaa Euroopan aktiivista pyöräilykulttuuria.
– Mutta Suomessa otetaan enenevässä määrin huomioon pyöräilijöiden tarpeita, Packalén kertoo.
– Koko ajan luodaan lisää turvallisia pyöräteitä ja pyörien säilytyspaikkoja.
Tämä on erittäin tärkeää, jotta pyöräily helpottuu ja tulee saavutettavammaksi. Myös työmatkoilla.
www.sympa.fi
www.provincia.fi
Teksti: Titta Häkkinen / Mainossatama
Valokuvat: Photography Jukka Kinnunen, Renor Oy, Provincia Oy