ti 23. toukokuuta 2023 13.15.00
Pikkuisen parempaa rakentamista, niin kuuluu Rakennusliike Varten slogan. Samalla idealla valmistuivat myös Varte Lahti Oy:n uudet toimistotilat Lahden Askonalueen Askotaloon. Tämän hetken ja myös tulevaisuuden vaatimuksia vastaava toimisto syntyi raakatilaan.
Varte Lahti Oy muutti Askotaloon vuonna 2019. Sen jälkeen toiminta on kasvanut ja toimistolle tarvittiin lisää tilaa. Kun vanhassa toimistossa oli tilaa 280 neliötä, uudessa niitä on kaikkiaan 475.
– Varte on perheyhtiö ja siksi meillä katsotaan aina vähän pidemmälle ja varaudutaan myös tulevaisuuteen. Halusimme sen kokoisen toimiston, ettei ihan heti tarvitse uudelleen muuttaa, toteaa Varte Lahti Oy:n toimitusjohtaja Juha Sankari.
Vartella ollaan luovuttu avokonttorimallista ja jokaisella toimiston vakityöntekijällä on oma huone. Yhteistä avointa tilaa on rakennusprojektien tekijöille. Lisäksi uusien kohteiden materiaaliesittelyt ja myynti tarvitsee omat tilansa Lahden toimistolta.
– Meille henkilöstön hyvinvointi on tärkeää ja me myös mittaamme sitä jatkuvasti. Tilojen suunnittelussa tärkeintä on käytännöllisyys ja viihtyisyys.
– Meillä ihmiset haluavat tulla nimenomaan toimistolle töihin. Työ on sen tyylistä, että järjestämme paljon palavereja ja ideariihiä, joissa parhaan tuloksen saa, kun olemme yhdessä koolla.
Sijainti tukee toimintaa
Alun perin Varte sijoitti toimistonsa Askonalueelle sen keskeisen sijainnin vuoksi. Rautatieaseman läheisyydellä oli iso merkitys.
– Varte on aikanaan perustettu Kouvolassa ja sieltä suunnalta meillä on edelleen työntekijöitä. Siksi junaradan läheisyys on tärkeää. Lisäksi täällä on riittävästi parkkitilaa myös autoilijoille.
– Tässä ympärillämme on myös muita rakennusalan toimijoita ja yhteistyökumppaneitamme. Kaupungin rakennusvalvontakin on kävelymatkan päässä.
Sankarin mukaan oli helppoa lähteä neuvottelemaan uusista tiloista samaan rakennukseen.
– Saimme itse rakentaa uuden toimistomme raakatilaan, joten saimme juuri sellaista, kuin halusimme. Toki yhteistyössä Renorin ja suunnittelijan kanssa. Arvostan joustavaa ja avointa neuvotteluilmapiiriä Renorin kanssa.
– Askonalue on jatkuvasti kehittyvä alue, jossa on nykyaikaista tilaa ja palveluja monenlaiseen tarpeeseen. Olemme olleet täällä todella tyytyväisiä.
Rakentamista riittää
Varte Lahti Oy ja koko konserni tunnetaan parhaiten asuntorakentamisesta. Mutta referensseistä löytyy paljon myös toimitilarakentamista ja korjausrakentamista.
– Tällä hetkellä meillä on käynnissä muun muassa lääketehtaan rakentaminen Hämeenlinnassa, iso asuntohanke Tuusulassa ja koulu Orimattilassa, kertoo Juha Sankari.
– Asuntorakentamisen suhteen odotellaan nyt talouden näkymän kirkastumista. Inflaatio, korkojen nousu ja sähkön kallistuminen on tuonut paljon epävarmuutta ja päätöksen tekemistä lykätään. Uusille asunnoille on kuitenkin tarvetta ja kun se tarve patoutuu, niin jossain kohtaa alkaa taas kova kysyntä.
Vartella panostetaan perheyritykselle tyypilliseen tapaan jatkuvuuteen ja siihen kuuluu myös ylisuurien riskien välttäminen.
– Me korostamme pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotka turvaavat asemamme markkinoilla. Sama ajatus koskee myös omia työntekijöitä, Sankari kuvailee.
– Siksi myöskään rakennusmateriaalien hintojen nousut ja muut kustannukset eivät ole syöneet kaikkea tulostamme. Kun kilpailu-urakat ovat ajallisesti hajallaan, se turvaa myös kustannusten nousulta. Jokainen projekti mietitään ja kustannuksia arvioidaan ensi metreiltä asti.
Kouvolasta kasvualueille
Varte Oy:n tarina alkoi Kouvolan torin laidalta 30 vuotta sitten. Aluksi liiketoiminta pohjautui omaperustaiseen RS- ja ARA-tuotantoon Kouvolassa ja muualla Kymenlaaksossa. 2000-luvun alussa yhtiö alkoi kasvaa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla olevan rakentamisen ansiosta.
Tänä päivänä Varte on yksi suurimmista perheomisteisista talonrakennusyrityksistä Suomessa.
Varte-konserniin kuuluu pääkaupunkiseudulla toimiva emoyhtiö Varte Oy, Päijät- Hämeen ja pääkaupunkiseudun ympäristökunnissa toimiva tytäryhtiö Varte Lahti Oy ja Kaakkois-Suomessa vaikuttava tytäryhtiö Varte Lappeenranta Oy.
Konsernin liikevaihto viimeisellä tilikaudella oli 236 miljoonaa euroa, joista Varte Lahti Oy:n osuus oli 74,3 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli 5,4. Liikevaihdosta 68 prosenttia tuli asuntorakentamisesta, 20 prosenttia toimitilarakentamisesta ja 12 prosenttia korjausrakentamisesta.
Artikkelin pääkuva: Varten toimitusjohtaja Juha Sankari ja näkymiä uusista toimitiloista
Teksti: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy
Kuvat: Photography Jukka Kinnunen