ti 15. helmikuuta 2022 07.10.00
Handelsbankenin Tikkurilan konttori muutti tammikuussa Silkkitehtaalle varta vasten heille saneerattuihin tiloihin. Pankkiväki nauttii uuden konttorin valosta, tilasta ja tunnelmasta.
Helmikuun ensimmäisellä viikolla Handelsbankenin Tikkurilan konttorilla on töissä kahdeksan henkilöä. Konttorinjohtaja Mari Govenius kertoo, että osa henkilökunnasta tekee töitä etänä pandemian takia.
– Uskon, että työtä tehdään jatkossakin hybridimallilla. Mutta myös hyville työtiloille ja asiakaspalvelutiloille on oltava paikkansa.
Handelsbankenin Tikkurilan konttorin vanhat tilat olivat tulleet tiensä päähän ja uusia sopivia tiloja kartoitettiin useampi vuosi.
– Valintaan vaikutti hyvä sijainti ja tietenkin se, että pääsimme vaikuttamaan alusta asti siihen, millaiset tilat haluamme.
Uusi konttori on katutasossa ja vieressä on hyvät pysäköintimahdollisuudet. Tikkurilan asemalta kävelee konttorille viidessä minuutissa.
– Olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä. Meillä on paljon tilaa asiakaskohtaamisiin ja työtilat ovat kaikin puolin valoisat ja toimivat.
Kuva: Apulaiskonttorinjohtaja Olli Ilmarinen, Handelsbanken Tikkurila
Tervetuloa konttoriin!
Handelsbankenilla arvostetaan asiakaskokemusta ja siksi asiakkaille annetaan mahdollisuus tulla asioimaan myös paikan päälle, kasvotusten.
– Tilojen suunnittelussa asiakasneuvottelutilat oli tärkeä kriteeri. Jos asiakas haluaa tulla asioimaan konttorille, hän on oikein tervetullut, Mari Govenius toteaa.
– Suurin osa pankkiasioista hoituu kätevästi verkossa, mutta kasvokkain tapaaminen on aina välillä erittäin arvokasta. Asiakassuhde vahvistuu, kun saa rauhassa tutustua ja keskustella asiakkaan tarpeista.
Uusi konttori avautui 17. tammikuuta. Varsinaisia avajaisia ei valitettavasti voinut järjestää koronatilanteen ja rajoitusten vuoksi.
– Muutto ja työskentelyn aloitus uusissa tiloissa sujuivat oikein hyvin. Luonnollisesti alkuvaiheessa on kaikenlaista säädettävää ja pientä korjattavaa, mutta ne kaikki hoituivat nopeasti kuntoon.
Kuva: Konttorin kokoustilojen ikkunoista aukeaa näkymä Vantaanjoen suuntaan.
Historia saa näkyä
Silkkitehtaan tehdaskiinteistöt on rakennettu vaiheittain vuosina 1934–1965. Tehdastoiminta päättyi vuonna 1988 ja tiloja on saneerattu uusiokäyttöön viime vuosien aikana.
Handelsbankenilla ollaan tyytyväisiä siihen, miten vanhasta on saneerattu uutta kulttuurihistoriaa kunnioittaen.
– Meille vastuullisuus on tärkeä kysymys, jota mietimme monessa tilanteessa. On hienoa, että vanhaa rakennuskantaa otetaan uusiokäyttöön. Sillä on täysin oma arvonsa ja myös tunnelmansa, konttorinjohtaja Govenius toteaa.
Historia näkyy Handelsbankenin konttorissa esimerkiksi rosoisena vanhana tiiliseinänä, jota on jätetty ajatuksella näkyville.
– Kaikki on uutta ja hienoa, mutta silti täällä näkee ja aistii, että ollaan vanhassa tehtaassa. Katto on korkealla ja ikkunat ovat isot.
Kuva: Martta Parkkinen, Handelsbanken Tikkurila
Tulossa vilkas kortteli ja elävä ympäristö
Handelsbankenkenin konttorin naapureina ovat muun muassa Teatteri Vantaa ja Kiinteistönvälitys BO LKV. Silkkitehtaan kortteli vilkastuu ja palvelutarjonta monipuolistuu sitä mukaan, kun uusia osia saneerataan.
– Joku ihana kahvila tai lounasravintola tässä vieressä olisi kiva. Toki Tikkurilassa on paljon palveluja ja kaikenlaista tarjontaa ihan lyhyen matkan päässä, Mari Govenius sanoo.
– Olemme tutustuneet Renorin suunnitelmiin ja niiden pohjalta uskomme, että alue kasvaa ja kehittyy vilkkaaksi ja eläväksi.
Värjäämön pientoimistojen sisäänkäynti
Lisätietoja Silkkitehtaan Värjäämön pientoimistoista www.silkkitehdas.fi
Teksti: Mainossatama Oy
Kuvat: JyriLaitinen.fi