ti 18. toukokuuta 2021 08.15.00
Suomalaisten kuluttajien ostotottumukset ovat muuttuneet viime vuosina merkittävästi. Ostettavilta tuotteilta vaaditaan nyt entistä enemmän vastuullisuutta ja pitkäikäisyyttä. Siis juuri niitä asioita, joiden varaan Lahdessa toimiva Askon Sohvatehdas on rakentanut koko toimintansa.
– Kotimaisuus ja laatu korostuivat ihmisten puheissa jo ennen koronaa, mutta viime vuosi on kiihdyttänyt muutosta entisestään. On hienoa, että ihmiset ymmärtävät, mikä merkitys esimerkiksi huonekaluliikkeessä tehtävillä valinnoilla on. Mitä enemmän kotimaisia tuotteita ostetaan, sitä enemmän myös suomalaiset työllistyvät, tehdaspäällikkö Jyrki Vuorio sanoo.
Vuorio tietää kokemuksesta mistä puhuu, sillä kasvaneen kysynnän myötä Askon Sohvatehdas on rekrytoinut lähiaikoina useita uusia työntekijöitä.
– Suomessa on eletty viimeinen vuosi melkoista sisustusbuumia ja tuotantomme toimii lähes äärirajoillaan. Suurin sisustusinto varmasti laantuu hieman koronan helpottaessa, mutta uskon silti, että kotimaisilla laatutuotteilla on jatkossakin kysyntää.
Askon Sohvatehdas työllistää Lahdessa vakituisesti 75 työntekijää sekä kymmenkunta sesonkityöntekijää.
– Työllistämme Suomessa myös monia alihankkijoita, sillä käytämme tuotteissamme mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Tuotannostamme valmistuu tällä hetkellä päivittäin noin 150 sohvaa.
Kotimainen sohva sai kaverikseen sängyn
Kotimaisia laatuhuonekaluja valmistetaan jatkossa Lahdessa aiempaa enemmän, sillä Askon Sohvatehdas on aloittanut myös sänkyjen valmistuksen.
– Olemme itseasiassa valmistaneet sänkyjä jo vuodesta 2018 lähtien. Testasimme niiden kysyntää ensin kolmessa myymälässä ja pikkuhiljaa olemme ryhtyneet toimittamaan tehtaallamme valmistettuja sänkyjä kaikkiin Askon liikkeisiin, Vuorio kertoo.
Tuotevalikoimaa monipuolistamisen tarkoituksena on kasvattaa Askon Sohvatehtaan liiketoimintaa sekä tasata tuotannon kysyntää.
– Sohvakauppa hiljenee perinteisesti keväällä ja kääntyy kasvuun taas loppukesällä. Sänkyjä ja patjoja sen sijaan myydään paljon myös keväällä, joten ne sopivat hyvin tehtaamme tuotantoon.
Kun tuotanto pyörii tasaisemmin, myös tehtaan henkilökuntaa voidaan sijoittaa tehokkaammin niille osastoille, missä on tarvetta lisäkäsille.
– Osaavat ja ammattitaitoiset työntekijät ovat tehtaamme yksi ehdoton vahvuus ja haluamme pitää heistä kiinni. On kaikkien etu, kun töitä riittää ympäri vuoden.
Logistisesti sopivan lähellä kaikkea
Uuden aluevaltauksen myötä Askon Sohvatehdas on kasvattanut toimitilojaan 12 000 neliöstä 15 500 neliöön.
– Tehtaallamme on tehty paljon myös uudelleenjärjestelyjä. Olemme esimerkiksi pienentäneet varastotilaa tehostamalla varastonkiertoa ja saaneet sitä kautta lisää tilaa tuotantoon, Vuorio kertoo.
Myös tilat omistava Renor on ollut tukemassa tehtaan uudelleenjärjestelyjen toteuttamista.
– Renorilla on hyvät sopimukset rakentajien kanssa sekä ymmärrystä muutostöihin tarvittavien lupien hakemisesta. Olemme säästäneet heidän avullaan todella paljon aikaa ja vaivaa, Vuorio kiittelee.
Askon Sohvatehtaan yhteistyö Renorin kanssa on sujunut muutenkin hyvin ja tulevaisuutta koskien Vuoriolla onkin vain yksi toive.
– Toivon, että saamme jatkaa nykyisissä aivan Indoor Groupin keskusvaraston vieressä sijaitsevissa tiloissamme pitkään. Olemme aivan Lahden keskustan tuntumassa, joten tavaraliikenteen ja työntekijöiden kannalta sijaintimme ei voisi olla parempi.
Askon Sohvatehdas (viralliselta nimeltään Insofa Oy), on osa Indoor Group Oy:tä. Indoor Group on ketjukonsepteillaan johtava kodin huonekalujen ja sisustuotteiden vähittäiskauppias Suomessa ja Baltiassa.