Cubescom on täyden palvelun IT-yritys ja digiliiketoiminnan moniosaaja. Yritys on toiminut ja kasvanut Askonalueella jo vuodesta 2008. Liiketoiminnan muutoksissa Renor on aina pystynyt tarjoamaan parhaan tilaratkaisun Cubescomin käyttöön, kertoo toimitusjohtaja Tero Suominen Cubescomista.
Cubescom muutti helmikuussa 2018 uusiin tiloihin Askotalossa. Pienen yritysvyöryn lailla edennyt muuttoaalto, jossa DNA:lla toteutettiin tilaratkaisu Askonalueella sijaitsevaan Upotaloon, tarjosi uusia mahdollisuuksia myös Cubescomin tilamuutokselle. Heitä varten yhdistettiin kaksi tilaa Askotalossa. ”Tämä on kolmas kerta, kun tilat tehtiin täällä meitä varten, meidän tarpeistamme suunnitellen”, sanoo Tero Suominen.
Cubescom tarjoaa asiakkailleen laajan palvelukattauksen asiakkaidensa digitaaliseen liiketoimintaan. Yrityksen henkilöstö tuplaantui keväällä 2017 toteutuneen yritysoston myötä.
”Meillä Cubescomilla on yli 30 vuoden kokemus tietojärjestelmistä ja ohjelmistoratkaisuista. Yritysoston avulla hankitun JPP-Softin tarjoamat monipuoliset digitaaliset palvelut täydensivät palveluvalikoimamme täyden palvelun IT-taloksi. Samalla meille tuli 15 henkilöä lisää töihin, ja luonnollisesti halusimme yhdistää kaikki osaajat saman katon alle”, kertoo Suominen.
Työ rytmittää tiloja
Cubescomilaiset tekevät töitä tiiviisti toimistolla. Erilaiset työprosessit, kuten luova kehitystyö, keskittynyt järjestelmien ylläpito tai työkokoukset asiakkaiden kanssa, rytmittävät Cubescomissa tehtyjä tilaratkaisuja. Työprosessien rinnalla tilasuunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Cubescomissa hiljaiset työtilat ovat erillään pian valmistuvasta, miellyttävästä taukotilasta. Erilaisia neuvottelu- ja tiimityötiloja toteutettiin neljä. Hyvinvointi huomioitiin myös toteuttamalla vaihtelevasti istuma- ja seisomatyöpisteitä. Lisäksi tarjolla on mukavia sohvilla kalustettuja alueita.
Sijainti on paras
Haastattelun alusta alkaen käy selväksi, että vanha totuus tilojen sijainnin merkityksestä ei ole kulunut.
”Meidän osaajamme tulevat töihin Helsingistä, Hämeenlinnasta, Hyvinkäältä ja tietysti Lahden alueelta. Askonalueen sijainti aivan Lahden Matkakeskuksen ja hyvän tieverkoston vieressä on omaa henkilöstöämme ja asiakkaitamme ajatellen erittäin hyvä”, Suominen kiittelee.
Kokouskeskus tukee toimintaa
Cubescomin lähes 400 neliömetrin toimisto on Askotalossa, jonka ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat ravintola Werstas sekä uudet monipuoliset kokous- ja tapahtumatilat.
”Käytämme kokouskeskuksen tiloja säännöllisesti. Muun muassa johtoryhmämme kokoontuu näihin tiloihin, koska silloin voimme keskittyä entistä tehokkaammin esille nouseviin asioihin. Näin toimiessamme emme myöskään varaa työtiloja projekteiltamme”, kertoo Tero Suominen ja lisää, että jatkossa tapahtumatilatarjontaa hyödynnetään myös asiakastilaisuuksiin.
Tyytyväisyys on monen tekijän summa
Tarpeen mukaan kehittyvät tilat, terveelliset sisäilmaolosuhteet, liiketoiminnan edellyttämät, häiriöttä toimivat tietoliikenneyhteydet; muun muassa nämä listautuvat haastattelussa, kun Tero Suominen pohtii Cubescomin sijaintia Askotalossa.
Edellisten lisäksi hän kiittelee myös Renorin asiakaspalvelua. Ei voi olla kirjaamatta, että hänen mukaansa kiinteistöpäällikkö Timo Väisäsen ja hänen tiiminsä tarjoama palvelu on loistavaa.
”Aina on löytynyt tilat ja palvelut tarpeisiimme. Tämä on suuri syy siihen, miksi täällä ollaan”, hän summaa.
Liiketoiminta kasvussa Askonalueella
Askotalossa tehtiin talven aikana muutoshanke, jossa lisätilaa rakennettiin Tilitoimisto Rantalaiselle, Sympan Oy:lle ja Cubescom Oy:lle yhteensä 1300 neliömetriä. Tapahtumavyöry sai alkunsa, kun DNA Oyj:lle rakennettiin lähes 2500 neliömetrin tilat Upotaloon.
”Olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että asiakkaidemme liiketoiminta kasvaa ja kehittyy Askonalueella. Tätä varten me olemme kehittäneet tilojamme ja palvelujamme. Kasvu ja asiakkaan tyytyväisyys on erinomainen palaute Renorin koko väelle ja yritykselle”, sanoo Askonalueen kiinteistöpäällikkö Timo Väisänen.
Lisätietoja
Renor, Timo Väisänen, kiinteistöpäällikkö, p. 040 0171 109, etunimi.sukunimi@renor.fi
Cubescom, Tero Suominen, toimitusjohtaja, p. 050 574 8234
Cubescom
Cubescom on täyden palvelun IT-yritys, ohjelmistoratkaisujen moniosaaja. Toteutamme ohjelmistot, verkkopalvelut, toiminnanohjausjärjestelmät ja mobiiliratkaisut.
cubescom.fi