Case LGT Logistics Oy
Logistiikkayritykselle toiminnan sujuvuuden kannalta tärkeintä on toimivat tilat ja helposti saavutettava sijainti. Juuri tästä syystä pääasiassa huonekalulogistiikkaa tekevä LGT-Logistics on toiminut Lahden Askonalueella Renorin tiloissa jo vuodesta 2015.
– Hyvä sijainti on toimintamme kannalta erittäin tärkeää. Lahdessa moottoritien läheisyys on todella suuri etu. Tavallaan oli sattumaa, että sijoituimme juuri Askon alueelle, LGT Logisticsin toimitusjohtaja James Dunn sanoo.
Lue lisääCase Helsingin ja Uudenmaan sairaahoitopiirin kuntayhtymä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vuokrannut Renorin omistamasta Porvoon Wsoytalosta tiloja jo vuodesta 1994 lähtien. Keväällä pitkäaikainen vuokrasuhde laajenee entisestään, kun HUS:sin nuorisopsykiatrian poliklinikka saa käyttöönsä juuri heidän tarpeisiinsa suunnitellut ja saneeratut 450 neliön tilat.
Case Tuomioistuinvirasto
Vasta perustetussa Tuomioistuinvirastossa on kolme osastoa, vastuualueinaan talous, kehitys ja hallinto. Virastossa työskentelee noin 45 henkilöä. Tavoitteena on auttaa ja tukea tuomioistuinten työtä.
Case Seagood Fort Deli Oy
Seagood Fort Deli Oy on perustettu yli 20 vuotta sitten. Yritystä viisi vuotta luotsannut Henrik Poulsen kertoo yrityksen palveluista:
”Tuomme maahan ruokatuotteita ja raaka-aineita, joita ammattilaiset käyttävät ruokien valmistukseen. Tuotteistamme 80 prosenttia jaellaankin tukkukaupan kautta ravintoloille, jolloin Seagood Fort Deli ei merkkinä näy loppuasiakkaille, mutta maistuu annoksissa”, Poulsen kertoo.
Lue lisää
Case 2M-IT
2M-IT Oy on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknisiä palveluja tuottava julkisomisteinen yhtiö. Yrityksen tarjoamat ICT-ratkaisut ovat käytössä 15 sairaanhoitopiirin alueella. Lahdessa 2M-IT palvelee erityisesti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yksiköitä. Yritykselle valmistui valoisat ja toimivat tilat Askotalon kolmanteen kerrokseen elokuussa.
Lue lisääCase Sympa Oy
Sympa on Suomessa ja kansainvälisesti menestynyt henkilöstöhallinnon digitaalisten ratkaisujen kehittäjä ja palveluntarjoaja. Jo alusta asti Sympan tavoitteena oli kansainväliset markkinat. Yhtä selvältä kuulostaa valinta toimia Lahdessa Askotalossa. Yrityksen toimitusjohtaja Keijo Karjalainen summaa Sympan tavoitteita jutussa näin: ”Kasvu, kannattavuus ja työn hauskuus. Kun on hauskaa, niin tapahtuu hyviä asioita.”
Lue lisääCase Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus
Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus on liikunnan, terveyden ja hyvänolon helmi Forssan Finlaysonalueella. Yrittäjä Minna Penttilä on vihkiytynyt asialleen: ”Tarkoituksenamme on saada forssalaisten liike jatkumaan”, hän sanoo.
Lue lisää
Case RTG Sales
WSOYTALOn sijainti, akustisesti hallittu tilaratkaisu, häiriöttömät tieto- ja puheyhteydet ja viihtyisyys, Renorin osaava ja miellyttävä asiakaspalvelu, toimitusjohtaja Mikko Soininen luettelee tekijöitä, miksi WSOYTALOssa on hyvä toimia ja kasvaa.
Lue lisääCase Cubescom
Cubescom on täyden palvelun IT-yritys ja digiliiketoiminnan moniosaaja. Yritys on toiminut ja kasvanut Askonalueella jo vuodesta 2008. Liiketoiminnan muutoksissa Renor on aina pystynyt tarjoamaan parhaan tilaratkaisun Cubescomin käyttöön, kertoo toimitusjohtaja Tero Suominen Cubescomista.
Lue lisääCase Hymiö Hammaslääkärit
”Suosittelen lämpimästä Askonaluetta, toki toiminnan luonteesta riippuen. Alue on voimakkaasti kehittyvä ja sijoittuminen tänne on satsaus tulevaisuuteen. Sijainti matkakeskuksen vieressä takaa jatkossakin hyvät kulkuyhteydet, ja muillakin kulkuneuvoilla tänne on näppärä tulla. Kannattaa huomata sekin, että Askonalueelle on nopeampi tulla autolla Vantaan lentokentältä kuin Helsingin keskustasta lentokentälle”, sanoo hammaslääkäri Harri Lahti Hymiö Hammaslääkäreistä.
Lue lisääCase: Insta Automation Oy
Vuonna 2017 Renor toteutti asiakkaalleen uuden toimistotilan. "Työ sujui rivakasti ja projekti toteutettiin aikataulun mukaan. Suosittelen ilman muuta Porin Puuvillaa myös muille yrityksille niin tilojen kuin sijainninkin suhteen", sanoo liiketoimintajohtaja Mika Riikonen Insta Automationista (kuvassa keskellä).
Lue lisää
Case Finlayson Oy, logistiikkakeskus
”Käytössämme on moderni, tilava korkeavarasto, jossa on tavaraa viidessä kerroksessa. Koska tila suunniteltiin meidän toimintojamme varten, voitiin varmistua siitä, että tilat ovat tehokkaat”, kuvailee varastopäällikkö Merja Halonen Finlaysonilta.
Lue lisääCase DNA
DNA:n toimistoon valmistuivat tilat eri työprosessien vaatimusten ja
DNA:n brändin mukaisesti.
Case Etteplan
Etteplanin toimistossa työskentelee satoja rakennusalan suunnittelijoita.
Asiakkaiden kanssa kokoukset hoituvat etänä tai kokoustiloissa.
Case Asianajotoimisto Petteri Keinänen Oy
Asianajotoimisto Petteri Keinänen Oy muutti Askotaloon marraskuussa 2016. Toimisto on Lahden uuden Oikeustalon ”seinänaapurissa”. Rouhea ja ryhdikäs, maanläheisin värein sisustettu toimisto toteutettiin hurjaan raakatilaan.
Lue lisää
Case Esperi Care Oy
Esperi kodit saavat vierailijoilta paljon positiivista palautetta perinteisten tehdastilojen uudelleen käyttöönotosta. Etenkin viiden metrin huonekorkeus on herättänyt monessa suurta ihastusta. Tilat ovat avaria ja valoisia.
Lue lisää