Kohteet - Karistonkulma

Hämeenlinnan keskustassa, Raatihuoneenkadun ja Arvi Karistonkadun kulmassa sijaitsee Karistonkulma. Sen historia ulottuu 1900-luvun alkuun. Rakennuksen suunnittelu aloitettiin Arvi A. Kariston toimesta maailmanlaajuisen talouskriisin kynnyksellä 1920-luvun alussa.

Karistonkulman peruskivi muurattiin kustantamo Arvi A. Karisto Oy:n toimesta toukokuussa 1927, ja vuosi sen jälkeen, vuonna 1928, rakennus otettiin liiketoiminnalliseen käyttöön kirjapainona ja – kustantamona. Rakennuksessa toimi täydellinen kirjakustantamo kirjapainoineen ja sitomoineen. Tämä oli aikansa kolmanneksi suurin kustantamo. Rakennuskustannukset olivat yhteensä 4,3 miljoonaa markkaa, ja valmistuttuaan talo vakuutettiin 5 miljoonasta markasta.

Arvi A. Karisto kuoli vuonna 1956. Hänen jälkeen Kariston toimintaa jatkoivat veljenpoika Onni-Sakari Karisto yhdessä suvun muiden jäsenten kanssa. 1980- luvulla Arvi A. Karisto Oy siirsi liiketoimintansa Hämeenlinnan Paroisiin uusiin toimitiloihin. Tämän jälkeen Karistonkulman rakennus on nähnyt sekä toimistoja että ravintoloita. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1992, kiinteistöön rakennettiin uudisosa, noin 900 m². Nyt kiinteistön kokonaispinta-ala on 4.715 m². Tämän jälkeen yhtiö myi kiinteistön.

Suomen Kulttuurirahasto myi Karistonkulma Oy:n koko osakekannan Renor Oy:lle vuonna 2007. Oikeusministeriö on vuokrannut koko kiinteistön, jonka vanhemmassa osassa toimivat nykyään Hämeenlinnan käräjäoikeus sekä kihlakunnan vouti, ja uudemmassa osassa Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Toimisto-osassa työtilaa on noin 90 hengelle, ja oikeuden istuntosaleja on neljä. Renor Oy on huhtikuussa 2009 valmistuneessa saneerauksessa asennuttanut jäähdytyksen kaikkiin toimistotiloihin työskentelymukavuuden varmistamiseksi.

Kohde täyteen vuokrattu.

Lisätietoja:
kiinteistöpäällikkö
Arto Nieminen
puhelin 0207 220 861
arto.nieminen(at)renor.fi

Renor Oy, vaihde 0207 220 800, info@renor.fi, y-tunnus: 2343526-9