Communicare Finland Oy on contact center, joka hoitaa asiakkaidensa myyntiin ja asiakaspalveluun liittyviä toimeksiantoja. Yritys tarjoaa asiakkailleen ulkoistettuna palveluna myös buukkauksia ynnä muita asiakaspalveluun liittyviä toimintoja. Uusi toimipaikka Renorin omistamassa Finlaysonin Vanhassa Kutomossa Forssassa on viihtyisä. Haastattelussamme oli Site Manager Nina Rasehorn Communicare Finlandista.

Communicare Finland toimii jo 11 paikkakunnalla. Työtä tehdään koko ajan toimisto-oloissa, joten työskentelytilojen tulee olla viihtyisät ja työtä tukevat. Yrityksessä kiinnitetään huomiota myös toimistojen sijaintiin: niiden tulee olla keskeisellä paikalla, jotta töihin on helppo tulla joka suunnasta.

– Löysimme Vanhasta Kutomosta tilat, jotka vastasivat täysin kriteereitämme. Meillä on käytössä avarat ja erittäin viihtyisät tilat. Oman neuvottelutilan lisäksi meillä on mahdollisuus varata isompi koulutustila Kutomosta, jos meillä on tarvetta järjestää esimerkiksi kampanjakoulutuksia koko henkilöstölle. Päädyimmekin näihin tiloihin juuri tilojen mukavuuden, keskeisen sijainnin ja runsaan parkkitilan vuoksi, Nina Rasehorn sanoo.

– Muutimme Kutomoon maaliskuussa ja olemme viihtyneet todella hyvin. Miljöö on viehättävä ja on hienoa, että näitä tiloja uudistetaan ”vanhaa kunnioittaen nykyisiin tarpeisiin”. Myös alueen palvelut puolsivat valintaa: tarjolla on lounasravintola, posti, apteekki, kauppa, monipuolisesti palveluja, joita voi esimerkiksi ruokatunnilla hyödyntää, Rasehorn luettelee lopuksi.

Renor Forssassa

Finlaysonalueen muodostavat Vanhan Kutomon hyvinvointi-, hoivapalvelu- ja toimistokeskus, Finlaysonalueen tehtaat sekä logistiikkakeskus.

Lisätietoja Renorin palveluista Forssassa antaa kiinteistöpäällikkö Juha Avellan, p. 0207 220 841 tai juha.avellan (at) renor.fi