RENOR_TikkurilanSilkki_toimisto_03

Vantaan Tikkurilan alue kehittyy voimakkaasti ja niin myös Tikkurilan Silkin toimistot sen keskellä. Toimistosilkin rakentaminen käynnistyy syksyllä 2017 ja uudet tilat ovat asiakkaidemme käytössä loppuvuonna 2018.

Tikkurilan Silkin toimistotiloista on varattu jo 40 prosenttia. Muun muassa Vantaan kaupunki on tehnyt vuokrasopimuksen toimistotilojen vuokraamisesta. Tikkurilan Silkissä on tarjolla toimistotiloja eri kokoisiin tilatarpeisiin, alkaen 100 m2:n tiloista.

– Kohde on herättänyt paljon kiinnostusta ainutlaatuisen miljöönsä vuoksi, iloitsee kiinteistökehitysjohtaja Marko Liimatainen Renor Oy:stä. Yritykset hakevat nyt perustoimistojen tilalle uniikkeja ja luovia toimintaympäristöä, ja tähän kysyntää me pystymme vastaamaan, hän summaa.

Toimistojen lisäksi Silkin kehittyvä kaupunkikortteli muodostuu asunnoista, kokous- ja ravintolapalveluista sekä monitoimi- ja palvelutiloista. Kortteli pursuaa tarinoita, ja siitä muodostuu Tikkurilan kaunein osa.

Uniikki ja inspiroiva toimintaympäristö

Renor kehittää punatiilistä historiaansa henkivää Tikkurilan Silkkiä sen ominaispiirteitä arvostaen: tilat ovat paljon enemmän kuin neliöitä. Silkin kortteli rakentuu yhteisöllisyydelle, jota korttelin palvelut ja toiminnot tukevat ja aktivoivat.

– Kolmimetrinen huonekorkeus, tiiliseinät ja isot ikkunat tarjoavat upeat puitteet persoonallisten tilojen toteuttamiseen, hehkuttaa Marko Liimatainen ja jatkaa, että täällä luovuudelle ja inspiraatiolle on tilaa.

Tikkurilan Silkkiin on helppo tulla

Tikkurilan Silkki sijaitsee Vantaalla, Tikkurilan keskustassa Keravanjoen rannalla. Tikkurilan juna-asemalle on vain 5 minuutin kävelymatka. Tiheät junayhteydet vievät suoraan lentokentälle, Helsinkiin tai muualle Suomeen. Kehä III:lle sekä Tuusulan- ja Lahdenväylälle on vain muutaman minuutin ajomatka.

Tikkurilan Silkki on aamusta iltaan sykkivä uniikki kaupunkikortteli – ihmisiä, työtä, tapahtumia, toimintaa.

Kysy lisää, me palvelemme sinua: Marko Liimatainen, puh. 0207 220 882 tai Hanna Nurminen, puh. 0207 220 889

Tutustu Tikkurilan Silkin toimistotiloihin tästä linkistä >>

Teksti: Satu Juvonen, Maineentekijät Oy
Kuva: Visualisointitoimisto 3DTaito Oy, Jari Pakarinen