Kuva-4_ilmakuva-blur-e1486987452913_kavennettu 2

Kauppakeskus Puuvillan katolle tänä keväänä asennettavat 2226 aurinkopaneelia tuottavat vuosittain noin 534 000 kWh aurinkosähköä. Määrä vastaa 266 kerrostaloasunnon vuosittaista sähkönkulutusta.

– Paitsi energiatalouden myös ympäristön kannalta otamme jälleen ison askelen. Puuvilla on ollut jo ennen aurinkovoiman hyödyntämistä Suomen ympäristöystävällisin kauppakeskus. Nyt Puuvillan hiilidioksidipäästöt vähenevät entisestään. Tämä on konkreettista vastuullisuutta. Panostamme ympäristön hyvinvointiin, ja uskomme, että asiakkaamme arvostavat näitä tekoja, Kauppakeskus Puuvillan kiinteistöjohtaja Juha Veistonen kertoo.

Katto kestää, ulkonäkö säilyy

Kauppakeskus Puuvillan aurinkosähköjärjestelmän rakennustyöt alkavat maaliskuun alussa ja voimala otetaan käyttöön ennen kesää. Juha Veistonen sanoo, että aurinkopaneelit eivät muuta kauppakeskuksen ulkonäköä, sillä ne eivät näy kadulle.

Veistonen kertoo myös teknisistä yksityiskohdista, että yksi paneeli painaa noin 20 kg, ja näitä asennetaan 2226 kappaletta.

– Puuvillan katto kestää suuren painon, sillä se jakaantuu isolle alueelle ja paneelit ovat alumiinikehikon päällä. Paneelit asennetaan 15 asteen kulmaan etelään päin, ja 5500 neliömetrin kattaminen paneeleilla tehdään kerralla, Veistonen jatkaa.

Aurinkovoimalan nimellisteho on 601 kWp, ja kaikki aurinkopaneelien tuottama sähkö saadaan Puuvillan omaan käyttöön. Parhaat kuukaudet aurinkosähköntuotantoon ovat touko-, kesä- ja heinäkuu. Puuvillan aurinkovoimalan suunnittelee ja paneelit toimittaa kotimainen Naps Solar Systems Oy.

Resurssiviisaus ei ole vain sana, se on valintoja ja tekoja

Kauppakeskus Puuvillalle myönnettiin vuonna 2016 platinatason LEED-ympäristösertifikaatti. KTI:n tutkimuksen mukaan Puuvilla on Suomen vähäpäästöisin kauppakeskus. Puuvilla onkin suunniteltu siten, että se jättää mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen. Geoenergiaa käytetään kiinteistön jäähdytykseen ja lämmitykseen. Vuonna 2016 sen avulla tuotettiin 98 % kauppakeskuksen vuotuisesta lämmitys- ja jäähdytysenergian tarpeesta.

– Pieni hiilijalanjälki ja sitä tukevat valinnat ovat osa toimintamalliamme Renorissa. Keskellä kaupunkeja sijaitsevat, uudelleen aktiiviseen käyttöön ottamamme kiinteistöt muodostavat siten vastuullisen, resurssiviisaan kokonaisuuden, kertoo toimitusjohtaja Timo Valtonen.

Lisätietoja:

Juha Veistonen, kiinteistöjohtaja, Porin Puuvilla Oy, p. 044 970 6068 Timo Valtonen, toimitusjohtaja, Renor Oy, p. 050 364 8737

Puuvilla on kaupunkikortteli, jossa historiallinen kulttuurimiljöö yhdistyy ainutlaatuisella tavalla moderniin kauppakeskukseen. Puuvilla muodostaa Satakunnan vetovoimaisimman kaupan, palvelujen, tapahtumien ja tulevaisuudessa myös asumisen keskittymän. Puuvillan Kauppakeskuksessa on yli 60 liikettä ja 2000 maksutonta pysäköintipaikkaa. Porin Puuvilla Oy:n omistavat tasavertaisin osuuksin Renor ja Ilmarinen.

Teksti: Satu Juvonen, Maineentekijät Oy
Kuva: Esa Kyyrö